Mulla on ollu tosi ristiriitaset ajatukset kotiinlähön kanssa. Mulla siis on enää 12 päivää jälellä. Ootan oikeestaan aika paljonki että pääsen taas Suomeen, omaan kämppään, tekee ite ruokaa, oikeesti urheilemaan (mihin täällä ei oo ollu mahollisuutta), opiskelemaan, ja tekee enemmän omia juttuja. Niitä entisiä tuttuja juttuja.
Mutta silti se ajatus taas olla Suomessa tuntuu tosi vieraalta. Vaikka en oo ollu poissa ku muutaman kuukauden, paljo on unohtunu juttuja Suomesta (en siis tarkota mitään kavereita yms). Oikeestaan yllättävänki paljon. Ne unohtuu, koska niitä ei mieti päivittäin, ei edes viikottain.
Äkkiähän siihen taas tottuu. Mutta haluunko mä tottua. Tarkotan vaan että kuin vaikee on jättää tää elämä tänne ja alottaa uus Suomessa. Hyvästellä perhe, koti, oma huone, tää kylä, kaikki - lopullisesti. Kyllähän sitä aina käymää voi tulla, tai sit ei. Tää perhe muuttaa takas jenkkeihin. Tää pieni aika minkä oon ollu täällä, on menny ihan valtavan nopeesti. Justhan mä olin the big onion festivaaleilla tuppisuuna ku en osannu sanoo mitää. Enkä ymmärtäny. Paljon mä oon kokenu ja oppinu tän aikana. On vaikeeta lähtee pois. Oli vaikeeta avaa noi laatikot ja tyhjentää ne lattialle, alkaa taittelee niitä pahvilaatikoihin, mitkä huomenna lentää Suomeen. Nyt se on tehty. Eka pakkaus. Paljon mulle viel tavaraa jäi, mitkä pitää joko lähettää myöhemmin tai ne tulee mun kans lentokoneessa. Heitin myös paljon vaatteita pois, mitä en enää tartte tai en halua ottaa mukaan Suomeen. Tyhjältä näyttää mun vaatekaappi. Ei oo helppoo.
Monet kysyy, miks pakkaan jo nyt. Siksi, koska ens viikko on aika kiireinen, jollon en välttämättä ehdi ajatuksella pakkaamaan. Enkä halua viimeisiä päiviä kuluttaa pakkaamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti