Mun piti kirjottaa heti kun tulen Suomeen, mutta tässä sitä ollaan. Viikko ollaan nyt oltu Suomessa eikä tekstin tekstiä. Espanjan vikoilla päivillä en kirjoittanut, koska käytin aikani mielummin muihin juttuihin. Meillä siis oli paikalliset prepaid liittymät mutta sen netti ei riittänyt blogin kirjoittamiseen. Meidän kämpässä netti toimi päivällä noin kello 10-20 kun alakerran baari oli auki. Muina aikoina joutui roikkumaan parvekkeella että viereisen kahvilan netti toimii. Päivisin aika meni aivan muualla kuin kotona kirjoittamassa blogiin.
Matka kotiin ei ollut niin yksinkertainen kun luulisi. Ja siitä aijon nyt teille kertoa.
Lentokenttä ootd number 1
Matka alkoi kotoa keskiviikko aamuna 24.6 noin kello 10, kun koitimme saada matkalaukut kiinni hajottamatta niitä. Suuntasimme viereiselle juna-asemalle ja sieltä junalla kohti lentoasemaa. Tunnelmat oli tosi haikeet, eikä Suomi houkuttanut. Malagan lentokentällä teimme check-in ja jätimme laukut. Matkalaukut oisivat saaneet painaa 23kg ja mun laukku painoi 22,5kg. Olipa lähellä. Edessä oli noin kahden ja puolen tunnin lento Sveitsiin Geneveen.
Genevessä oltiin keskiviikkona noin kello 16. Lentokentällä meillä oli aikaa olla viisi tuntia. Aluks se tuntu ihan hullulta, mutta aika oikeestaan meni tosi nopeesti. Vaatteet vaihdettiin vähän mukavempiin, koska tiedettiin että on pitkä yö edessä. Etittiin ruokaa ja nettiä. Kahvilassa lensi lintuja sisällä, joten se ei kauheesti houkuttanut. Löydettiin masiina mistä saatiin wifi koodit joten saatiin 1,5h ilmasta nettiä. Siinä meni sopivasti aikaa päivittäessä somea. Kun netti loppu, alko aika käydä tosi tylsäks. Kierrettiin ympäri lentokenttää ja koitettiin miettiä tekemistä. Meillä oli mukana vielä yksi puhelin ja haettiin siihen netti. Aika alkoi mennä kuin siivillä ja kohta huomattiin että meidän portti on näkyvissä. 20:50 kesiviikko iltana lähti lento Sveitsin pääkaupunkiin Zurichiin.
Lentokenttä ootd number 2
Lento Zurichiin kesti noin 40 minuuttia, ja perillä meillä oli aikaa yhdeksän tuntia. Väsytti, nälkä, kylmä.. Oli melkein yö, lentokenttä oli hiljainen. Paikka oli meille tuttu, koska yövyttiin siellä myös menomatkalla. Etsittiin mukavimmat penkit ja alettiin nukkumaan. Nukkuminen oli yllättävän mukavaa olosuheista huolimatta. Onneksi tällä kertaa kumpikaan ei oksentanut. Yö meni paljon odotettua nopeammin ja nukuttiin melkein koko yhdeksän tuntia. Zurichissä saatiin kaksi tuntia ilmaista nettiä, mutta tuntien välissä piti olla kuusi tuntia väliä.
.
Tunti aikaa että päästään koneeseen, vihdoin kohti Suomea. Vaihdettiin vielä vaatteet ja suunnattiin kohti meidän porttia. Tässä vaiheessa oli torstai 25.6 noin kello kuusi aamulla. Edessä oli kolmen tunnin lento Helsinkiin.
Osa kolmatta lentokenttä ootdia.
Helsingissä oltiin paikallista aikaa kello kymmenen torstai aamuna. Suomessa oli kylmä ja rahat alkoi olla lopussa. Saatiin meidän matkalaukut takaisin ja vaihdettiin Suomen liittymät puhelimiin. Otettiin bussi Helsingin keskustaan. Matka ei kuitenkaan vielä päättynyt tähän. Kerettiin Helsingissä käydä syömässä ja hengailla hetki, kunnes Satu lähti junalla Jyväskylään. Minä otin junan vähän lähemmäksi ja muutaman mutkan kautta olin Mäntsälässä. Siellä kerkesin hetken hengähtää, kunnes matkustus jatkui taas. Matka jatkui nimittäin viisi tuntia autolla kohti Vaasaa. Vaasassa olin torstaina 25.6 noin kello 23. Matkustusta oli takana noin 38 tuntia. Oli aika rähjääntynyt olo, mutta ihanaa oli nähdä taas kaverit pitkästä aikaa. Meni kuitenkin vielä viisi päivää ennen kuin pääsin Jyväskylään ja kotiin. Matka oli pitkä, mutta myös ikimuistoinen.
Ikävä jo nyt takaisin <3
Big thank you!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti